17.08.2010; 12:15
Valtion budjettiesitys ei johda puuenergian lisäkäyttöön
Valtion ensi vuoden budjettiesitys ei lupaa hyvää Suomen uusiutuvan energian lisäysvelvoitteiden hoitamiselle. Onnistuminen uusiutuvan energian käytön vauhdittamisessa edellyttää puunjalostuksen suhdanteista riippumattoman nuoren metsän energiapuun käytön merkittävää lisäämistä.
Nuoren metsän energiapuunhankinnan kannattavuuden kannalta keskeisten KEMERA-tukien nykytilanne on kestämätön. Tämän vuoden tuet ovat loppuneet jo elokuussa, minkä seurauksena toiminta metsissä on vaikeutunut useilla alueilla.
Valtiovarainministeriön budjettiesityksessä tuki pidetään nykytasollaan myös ensi vuonna. Lisäksi uusiutuvan energian velvoitepaketissa esille tuotua ja KEMERA-tukien täydentäjäksi tai korvaajaksi markkinoitua pienpuun energiatukea ei löydy koko budjettiesityksestä.
”Hallitus ei ole aidosti sitoutunut uusiutuvan energian kansallisten velvoitteiden hoitamiseen ja haluaa ilmeisesti toimijoiden asennoituvan asiaan samalla tavalla. Nähtävästi oli niin, että uusiutuvan energian lisäämisen mielenkiinto loppui ydinvoimalupiin. Näin ei voi jatkua ja hallituksen tulee turvata riittävin KEMERA-tuin nuoren metsän energiapuun hankinnan jatkuminen ja kehitys. Muutoin voidaan heittää hyvästit kansallisten velvoitteiden hoitamiselle”, sanoo toimitusjohtaja Tomi Salo L&T Biowatista.
Nuorten metsien energiapuu on kustannustehokkain tapa lisätä uusiutuvaa energiaa Suomessa. Esimerkiksi tuulivoiman avulla suunniteltu ja 200 miljoona vuodessa maksava 6 TWh energiamäärä saataisiin tuotettua energiapuun avulla neljänneksen kustannuksilla.
Nykymuotoinen KEMERA-tuki tarjoaa toimijoille noin 8,5 euron tuen metsäenergialla tuotettua megawattituntia kohden. Tämä tuki ei ole vaarantanut puunjalostuksen raaka-ainehankintaa missään määrin, vaan on pikemmin tuonut jalostuslaitoksille lisävirtoja hankinnan yhteydessä syntyneiden ainespuujakeiden muodossa.
”Uusiutuvan energian pakettia ollaan viemässä nyt suuntaan, jossa energiateollisuus jätetään metsäenergian osalta täysin puunjalostuksen sivuvirtojen varaan. Tämä ei ole riittävä raaka-ainepohja eikä siten huoltovarmuusmielessä järkevää. Suoraan metsistä saatavan energiapuun hankintamäärien kasvattaminen on pitkäjänteistä työtä. Tältä työltä vedetään vuosikausiksi matto alta, jos KEMERA-rahoitusta ei resursoida asianmukaisesti. KEMERA-tuet tulee nähdä kansallisena investointina tulevaisuuteen. Niiden todellinen hyöty konkretisoituu silloin, kuin toiminta on rakennettu ammattimaiseksi ja päästöoikeuden hinnan nousun kestävyys tarjoaa mahdollisuuksia tukiratkaisujen keventämiseen”, Salo toteaa.
”Energiapolitiikasta päätettäessä tulee huomata lisäksi se, että nuoren metsän puun energiakäyttö KEMERA-tukien kannustamana on eräs keskeinen ja vihreä ulospääsytie myös niille alueille, joille nyt konkretisoituu kivihiilen ja maakaasun raskaat veronkorotukset. Nuoren metsän energiapuun positiiviset vaikutukset työllisyyteen sekä konepajateollisuuteen ovat ylivoimaiset suhteessa kaikkiin muihin käytössä oleviin vaihtoehtoisiin energiamuotoihin nähden.”
Lisätiedot: toimitusjohtaja Tomi Salo, L&T Biowatti, puh. 050 385 0330.